Make your own free website on Tripod.com
Omat kilpailut
Kallion Kirkas on tunnettu mukavasta meiningistään ja mainioista kisatapahtumistaan. Mukavaan meininkiin voi tutustua parhaiten seuran jäsenten seurassa esimerkiksi Torkkelinmäellä. Mainioihin kisatapahtumiin voi ensi hätiin hakea tuntumaa vaikka täältä verkkopalvelusta.

Kallion Kirkkaan järjestämien kilpailujen vuotuinen kiintotähti on alkusyksyn Possunheitto. Kolmihenkisin joukkuein pelattava kutsukilpailu on muodostunut petankkikauden odotetuksi kulminaatiopisteeksi. Musisoinnin ja mansikkakeiton voimalla petankistit ovat vuosi toisensa jälkeen viihtyneet hilpeässä kuulajuhlassa. Vuonna 2005 Possunheitto järjestetään jo viidettätoista kertaa!


Seuraduppelin potretti Leninin puistosta 2004

Toinen kalliolainen suuri kuulajuhla on kesän suuri duppelikisa. Vuodesta 1996 lähtien on Kallion Kirkas järjestänyt avoimen kilpailun, johon on kokoontunut suuri joukko kuulaista sotaväkeä mittelemään paremmuudesta. Enimmillään joukkueita on ollut vuonna 2000, jolloin kisaan osallistui huikeat 39 joukkuetta. Duppelikisa on ollut perinteinen yhteistyökisa alueen ravintoloiden kanssa. Vuosina 2001 ja 2002 kilpailu oli Bravado-duppeli sekä vuonna 2003 ja 2004 Stadin Tähti-duppeli.


Jyri ja Kari Turun SM-kisoissa 2004

Seuran jäsenille tarkoitettuja omia kilpailuja pidetään vuosittain useita. Kevätkausi aloitetaan ns. Wappuduppelilla, joka pelataan - kuinka ollakaan -  wappuaaton aikoihin. Kyse on hieman kepeämmästä kisasta, jossa yhdessäolo käy kilpaurheilun ohi.

Seuran mestaruusduppelia on pelattu vuodesta 1997 alkaen Lenininpuistossa. Mestaruusduppeli on keskikesän kilpailu, jossa mitellään maineen ja kunnian lisäksi palkinnoista. Hallitsevina mestareina vuoteen 2005 astuvat Matti "Masa" Marjanen ja Paukku-Pave Piiparinen.

Seuran ammuntamestaruuskilpailu otettiin kisaohjelmaan mukaan vuonna 2001, kun ammuntakilpailut alkoivat yleistyä petankkikisamuotona. Kalliossa ammuntakisaan on suhtauduttu innokkaasti, sillä ammuntakisa on kenties kaikkein katsojaystävällisin kilpailumuoto, jossa ilmassa leijuu keskimääräistä enemmän jännitettä ja kilpailun hajua. Kallion ammuntamestarin valtikka vaihtui vasta vuonna 2004, kun kolme vuotta peräkkäin ammuntakisan voittanut Henri Koskinen joutui taipumaan Toni Ikosen edessä.

Kesällä 2001 aloitettiin myös kisailu seuran singelimestaruudesta. Ensimmäisenä kisavuonna singelimestaruudesta miteltiin koko kesän kestävänä sarjana. Toisena vuonna siirryttiin hieman keveämpään turnausmuotoiseen pelaamiseen, joka vakiintui singelimestaruuden kilpailumuodoksi. Vuoteen 2005 astuu tuplamestarina Toni Ikonen, joka voitti upeasti myös ammuntakisan.

Vuonna 2005 Kallion Kirkas järjestää jälleen uskomattomia petankkikisoja. Kepeää kisameininkiä on luvassa seuraavina auvoisina ajan hetkinä:

- 30.04. la klo 14.00 WappuDuppeli (arvottu), Brahiksen kenttä
- 18.06. la klo 10.00 Katri Valan -duppeli, Katri Valan puisto
- 09.07. la klo 12.00 Seuran mestaruusduppeli, Leninin puisto
- 30.07. la klo 12.00 Seuran singelikisa, Torkkeli
- 31.07. su klo 12.00 Seuran ammuntakisa, Torkkeli
- 10.09. la klo 10.00 15. Possunheitto, Brahiksen kenttä


WappuDuppelin jälkipelejä 2004